Ajattelin kirjottaa teille överisekavan ja vituttavan postauksen, jossa lähinnä yritän miettiä ite asioita läpi. Voisin alottaa sillä että mulla nii ahistaa nää mun läskit ja se että K:lla, joka siis on mun poikaystävä ja tietää tyyliin kaikesta kaiken, ei enää meinaa jaksaa kiinnostaa tää homma. Siis ku ennen se yritti aina auttaa ja keksiä kaikenlaisia keinoja, mutta nykyää jos sanon että "syöminen on menny huonommin", nii vastauksena tulee että "aijaa, miksi", johon sanon että "en tiiä, tarvisin sua" ja se VASTAA ETTÄ "okei".?!?!? mitävittuasenkipäässäliikkuuvittuasd. Kaipaan niin sitä aikaa, jolloin tuntu siltä että joku ymmärs.

Ja siis tuosta K:sta vielä, että se uhkas kertoa mun porukoille siitä, että syön taas huonommin ja viiltelen ja syön lääkkeitä enemmän ku koskaan. Mulla on aina ollu tosivaikeaa luottaa ihmisiin, K:hon oon luottanu yksinkertasesti siksi, että ollaan oltu penikasta asti parhaita kavereita, jonka jälkee alettii seurusteleen kasiluokalla(oon nyt siis lukion ykkösellä), mutta tuon sen ukauksen jälkee en oo voinu puhua sille mitään.
Mulla vituttaa suunnattomasti yks mun wnbemokid-kamu, joka siis on saman ikänen ku mä. Se on aina ollu outo, mutta nykyää ku yks mun toinen kaveri(perhetuttu) oli menny kertoon sille että "Tinsulla on ollu anoreksia".... Nii se tuli kuitenki kysyy multa ykspäivä siitä ku olin päissään ja sanoin että "joo niin onki ollu", siitähän se riemu vasta repeski. Se alko kyseleen kaikkea paskaa ja ihan överiheikkona hetkenä se kysy että oonko syöny ja vastasin, että en oo. Tänään ylläriylläri kyseinen muju ilmotti ettei muka oo syöny kahteen päivään mitään, seuraavassa lauseessa se kerto kuinka seon syöny vaan lihaa ja salaattia. Sen jälkee se muju ilmotti että sillä on kuulema anoreksia ja että se painaa alle 55kg, painaa painaa ku se on, ei millää pahalla, mutta tosi piilolihava nii seems legit. Sehän ois sama asia ku että kiskoisin vitummoisella tahilla röökiä naamariin ja leikkisin samalla kukkahattutätiä, koska mun kaveri polttais.. -.- huooh

Sitte seuraava vitutuksen kohde tulee siitä että tuntuu että kukaan ei oikeasti vaan ymmärrä eikä halua kuunnella ollenkaan, ku K:ki on alkanu nyt tuommoseksi, mulla on ihan hirveä menettämisenpelko päällä tälläki hetkellä ja toivon vaan ettei se jätä mua, koska en oikeasti varmaan kestäis sitä.. K on mulle niin tärkeä, etten oikeen tajua sitä itekkään ja jos K jättää mut nii tiiän, että tuun syyttään asiasta omaa lihavuutta ja sitä etten kelpaa sille enää. Siitä luonnollisesti seuraa se, että sanon entiselle rakkaalleni anoreksialle "tahdon, rakas tahdon" ja sitte sitä mennään.
En vaan jaksais taas hajota vaan pahemmin ja pahemmin, koska tiiän että en tuu korjaantuun niin helposti tästä kaikesta nykysestäkään paskasta. En vaan meinaa jaksaa. Muttajooh lähen lukeen huomiseen uskonnon kokeeseen, postausideoita saa ehotella :)