maanantai 10. joulukuuta 2012
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
No niin rakkaat
Aika sanoa hei hei ja hyvästi tälle blogille, josta ei milloinkaan tullut mitään kunnollista. Kiitän jokaista, joka on jaksanut seurata elämääni.
Uuteen blogiin pääsee TÄÄLTÄ ! :)
c.minä |
Uuteen blogiin pääsee TÄÄLTÄ ! :)
tiistai 4. syyskuuta 2012
asd
Tänään me päädyttiin K:n kans syömään, tai itseasiassa ei syömään,
ahmimaan täysin hallitsemattomasti. Söin kaks juustoa, pienet ranskikset
ja montamontamonta kananugettia + dippejä ja ketsuppia jne.. Kontrolli
lähti siis kokonaan käsistä ja söin ihan mitä sattuu, ahmin vaan kaikkea
mitä sain käsiini, tuloksen voi arvata.. Päädyin taas puhumaan norjaa
vessaan. Mulla ällötti itteni koko loppupäivän enkä saanu tehtyä muuta
ku itkettyä K:n olkapäätä vasten. K yritti kysellä, että mikä mulla on
hätänä, mutta yllättäen en saanu puhuttua (onneksi, en todellakaa ees
haluais puhua mistään syömiseen liittyvästä) ja selitin vaan ihan turhaa
paskaa siitä, että mulla on ollu tosi huono päivä, koulussa oli
raskasta, sattuu joka paikkaan, en saa mitään aikaseksi, kaikki on
turhaa jne mitä nyt yleensäki tulee keksittyä huonoja tekosyitä.
Kyllähän te tiiätte.. Lopulta kiskoin paniikkikohtauksia ittelle ominaisena tapanani. Se ilta oliki siinä. K on varppina tosi ylpeä minusta.. Toisen blogin puolella lisää... ->

keskiviikko 22. elokuuta 2012
kipeänä taas
Oon nykyään tosi useasti kipeänä. Tänäänkään en päässy kouluun järettömän kurkkukivun takia, myös K on joutunu olemaan pois koulusta, koska seki on ollu kipeä.. Masentavaa vaan lahnata kotona pupun kaa. Voi tylsyys..
Oon koittanu siirtää kuvia ulkoselta kovalevyltä levyille, että ne pysyis tallessa, mutta jostaki syystä tää on _tosi_hiasta.. :<
Oon koittanu siirtää kuvia ulkoselta kovalevyltä levyille, että ne pysyis tallessa, mutta jostaki syystä tää on _tosi_hiasta.. :<
sunnuntai 19. elokuuta 2012
muistuttelua
Niillä joita kiinnostais lukea sitä blogia jota päivitän ihan omalla naamalla nii sähköpostiosotetta kehiin!
![]() |
kuva:http://www.123rf.com/photo_11977438_baby-superman.html |
keskiviikko 15. elokuuta 2012
Satisfactionem overrated.
Tämän päivän vitutuskiintiö alkaa olla täynnä.. Mulla vituttaa mm : kaksnaamasuus, oudot mustat pisteet silmissä ja se pyörryttävä olo, tappelut K:n kans, koulu etc.
Mulla on hirveä ikävä sitä ku K oli vielä pelkästään mun paras kaveri, sitä että sai käpertyä sen viekkuun sohvalle ja vaan olla siinä rauhassa. Tottakai voin tehä niin edelleenki, mutta se ei oo tavallaan sama asia. Oon rakastanu sitä ennen ku seurusteltiin ja rakastan tietenki edelleen, rakkaus on vaan muuttunu erilaiseksi. K on edelleen mun paras kaveri, mutta se on vaan niiiin erilaista. Ja se mulla harmittaa ihan hirveästi että silloin ku oltiin vaa kavereita nii tehtii kaikkea yhessä, käytiin tallilla ja skeitattiin ja hakattiin konetta jne, mutta nykyään me ei tehä oikeen mitään -paitsi tapellaan. Tänäänki vieteltii aikaa ihan normisti ja yhtäkkkiä alettiin tappeleen siitä että en oo muka syöny (oonpas 210kcal..) ja sitte molemmat huus toiselle tosi ilkeästi ja nyt ollaan sitte riidoissa, JES!

kuvat : www.weheartit.com
perjantai 3. elokuuta 2012
pallero
25.5 8.6. 3.8
vyötärö 66cm 63cm 62.5cm
pohje 35cm 35cm 34cm
reisi 53½cm 54.5cm 52cm
ranne 14cm 14.5cm 13.2cm
paino 60,5kg 58.8kg 62kg
-läski kuittaa..
vyötärö 66cm 63cm 62.5cm
pohje 35cm 35cm 34cm
reisi 53½cm 54.5cm 52cm
ranne 14cm 14.5cm 13.2cm
paino 60,5kg 58.8kg 62kg
-läski kuittaa..
keskiviikko 1. elokuuta 2012
.
Huhhhuh mulla niin ahistaa itteni.. Jos söisin 300kcal/pv ja liikkuisin jokapv niin losertownin mukaan
ei menis kauaa että laihtuisin. ihanaa. nimittäin painan tällähetkellä KUUSVITUNKYMMENTÄNELJÄKILOA?!?!?
ei menis kauaa että laihtuisin. ihanaa. nimittäin painan tällähetkellä KUUSVITUNKYMMENTÄNELJÄKILOA?!?!?
Day | Weight | Calories Used | Your Calorie Deficit |
08/08/2012 | 62.04 | 2798.65 | 2498.65 |
08/15/2012 | 59.79 | 2759.85 | 2459.85 |
08/22/2012 | 57.57 | 2721.65 | 2421.65 |
08/29/2012 | 55.39 | 2684.05 | 2384.05 |
09/05/2012 | 53.24 | 2647.02 | 2347.02 |
09/12/2012 | 51.13 | 2610.58 | 2310.58 |
09/19/2012 | 49.05 | 2574.7 | 2274.7 |
09/26/2012 | 47 | 2539.37 | 2239.37 |
torstai 21. kesäkuuta 2012
!
Alan kirjottaan blogia omalla naamalla, omilla kuvilla, tämmönen blogi on perseestä. Sähköpostiosotteita tulemaan joilla kiinnostaa ! :)
torstai 14. kesäkuuta 2012
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
läskiahistusta
kalorit tänää 190
paino 58.2
Hirveä riita porukoitten kans ja huhhuh, en jaksa... Krisuki(siis K) on ollu melkee kokopv.n töissä, hirveä ikävä, masentaa, ahistaa.
paino 58.2
Hirveä riita porukoitten kans ja huhhuh, en jaksa... Krisuki(siis K) on ollu melkee kokopv.n töissä, hirveä ikävä, masentaa, ahistaa.
tiistai 12. kesäkuuta 2012
MIKSI ?????
25.5 8.6.
vyötärö 66cm 63cm
pohje 35cm 35cm
reisi 53½cm 54.5cm
nilkka 21½cm 21cm
ranne 14cm 14.5cm
haukka 26½cm -
paino 60,5kg 58.8kg
miksen koskaan voi onnistua ? nyt laitan syömiseni kuriin, mulla on pakko.... kyrpii kokohomma.
Tänää 825kcal.....

maanantai 11. kesäkuuta 2012
huhhuh, väsyttäää!
Huomasin että oon saanu kaks uutta lukijaa, jeee! :) Ois kiva jos ehottaisitte postaustoiveita, koska ois kiva päästä tekeen postaus, joka EI ois mun idea.
Tänää löysin mamilta "Callanetics - unelmavartalo 30 päivässä"- kirjan ja se vaikutti tosikiinnostavalta! Pakko alottaa huomenna ja testailla, että minkälainen se ois :bb hihihuippuuu

Pikapikainfo että saatte huomenna "munja K:n päivä kuvina" -postauken
psps. tänää 700kcal..
kuva: weheartit.com
Tänää löysin mamilta "Callanetics - unelmavartalo 30 päivässä"- kirjan ja se vaikutti tosikiinnostavalta! Pakko alottaa huomenna ja testailla, että minkälainen se ois :bb hihihuippuuu

Pikapikainfo että saatte huomenna "mun
psps. tänää 700kcal..
kuva: weheartit.com
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
haaste ! :>
Tämmönen sitten ilmestyi tänne, kiitos Ainon !

Tämän ideana on muistaa ja tuoda esille mahtavia blogeja, joilla on alle 500 lukijaa.
(Kiitä palkinnon antajaa postauksessasi, lisää myös "Liebster Blog" kuva ja jaa palkintoa eteenpäin 5:lle alle 500:n lukijan blogille! Muista ilmoittaa palkinnon saamisesta heidän blogeissaan !)
Nyt on siis minun vuoroni jakaa palkintoa eteenpäin 5 eri blogille. Tässä he ovat:
Control
.
?
Erikan unelmat
Afraid, myself?

perjantai 8. kesäkuuta 2012
fat 'n ugly
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
tiistai 29. toukokuuta 2012
näitäpäiviäonjoliikaa
Ajattelin kirjottaa teille överisekavan ja vituttavan postauksen, jossa lähinnä yritän miettiä ite asioita läpi. Voisin alottaa sillä että mulla nii ahistaa nää mun läskit ja se että K:lla, joka siis on mun poikaystävä ja tietää tyyliin kaikesta kaiken, ei enää meinaa jaksaa kiinnostaa tää homma. Siis ku ennen se yritti aina auttaa ja keksiä kaikenlaisia keinoja, mutta nykyää jos sanon että "syöminen on menny huonommin", nii vastauksena tulee että "aijaa, miksi", johon sanon että "en tiiä, tarvisin sua" ja se VASTAA ETTÄ "okei".?!?!? mitävittuasenkipäässäliikkuuvittuasd. Kaipaan niin sitä aikaa, jolloin tuntu siltä että joku ymmärs.
Ja siis tuosta K:sta vielä, että se uhkas kertoa mun porukoille siitä, että syön taas huonommin ja viiltelen ja syön lääkkeitä enemmän ku koskaan. Mulla on aina ollu tosivaikeaa luottaa ihmisiin, K:hon oon luottanu yksinkertasesti siksi, että ollaan oltu penikasta asti parhaita kavereita, jonka jälkee alettii seurusteleen kasiluokalla(oon nyt siis lukion ykkösellä), mutta tuon sen ukauksen jälkee en oo voinu puhua sille mitään.
Mulla vituttaa suunnattomasti yks mun wnbemokid-kamu, joka siis on saman ikänen ku mä. Se on aina ollu outo, mutta nykyää ku yks mun toinen kaveri(perhetuttu) oli menny kertoon sille että "Tinsulla on ollu anoreksia".... Nii se tuli kuitenki kysyy multa ykspäivä siitä ku olin päissään ja sanoin että "joo niin onki ollu", siitähän se riemu vasta repeski. Se alko kyseleen kaikkea paskaa ja ihan överiheikkona hetkenä se kysy että oonko syöny ja vastasin, että en oo. Tänään ylläriylläri kyseinen muju ilmotti ettei muka oo syöny kahteen päivään mitään, seuraavassa lauseessa se kerto kuinka seon syöny vaan lihaa ja salaattia. Sen jälkee se muju ilmotti että sillä on kuulema anoreksia ja että se painaa alle 55kg, painaa painaa ku se on, ei millää pahalla, mutta tosi piilolihava nii seems legit. Sehän ois sama asia ku että kiskoisin vitummoisella tahilla röökiä naamariin ja leikkisin samalla kukkahattutätiä, koska mun kaveri polttais.. -.- huooh
Sitte seuraava vitutuksen kohde tulee siitä että tuntuu että kukaan ei oikeasti vaan ymmärrä eikä halua kuunnella ollenkaan, ku K:ki on alkanu nyt tuommoseksi, mulla on ihan hirveä menettämisenpelko päällä tälläki hetkellä ja toivon vaan ettei se jätä mua, koska en oikeasti varmaan kestäis sitä.. K on mulle niin tärkeä, etten oikeen tajua sitä itekkään ja jos K jättää mut nii tiiän, että tuun syyttään asiasta omaa lihavuutta ja sitä etten kelpaa sille enää. Siitä luonnollisesti seuraa se, että sanon entiselle rakkaalleni anoreksialle "tahdon, rakas tahdon" ja sitte sitä mennään.
En vaan jaksais taas hajota vaan pahemmin ja pahemmin, koska tiiän että en tuu korjaantuun niin helposti tästä kaikesta nykysestäkään paskasta. En vaan meinaa jaksaa. Muttajooh lähen lukeen huomiseen uskonnon kokeeseen, postausideoita saa ehotella :)

Mulla vituttaa suunnattomasti yks mun wnbemokid-kamu, joka siis on saman ikänen ku mä. Se on aina ollu outo, mutta nykyää ku yks mun toinen kaveri(perhetuttu) oli menny kertoon sille että "Tinsulla on ollu anoreksia".... Nii se tuli kuitenki kysyy multa ykspäivä siitä ku olin päissään ja sanoin että "joo niin onki ollu", siitähän se riemu vasta repeski. Se alko kyseleen kaikkea paskaa ja ihan överiheikkona hetkenä se kysy että oonko syöny ja vastasin, että en oo. Tänään ylläriylläri kyseinen muju ilmotti ettei muka oo syöny kahteen päivään mitään, seuraavassa lauseessa se kerto kuinka seon syöny vaan lihaa ja salaattia. Sen jälkee se muju ilmotti että sillä on kuulema anoreksia ja että se painaa alle 55kg, painaa painaa ku se on, ei millää pahalla, mutta tosi piilolihava nii seems legit. Sehän ois sama asia ku että kiskoisin vitummoisella tahilla röökiä naamariin ja leikkisin samalla kukkahattutätiä, koska mun kaveri polttais.. -.- huooh

En vaan jaksais taas hajota vaan pahemmin ja pahemmin, koska tiiän että en tuu korjaantuun niin helposti tästä kaikesta nykysestäkään paskasta. En vaan meinaa jaksaa. Muttajooh lähen lukeen huomiseen uskonnon kokeeseen, postausideoita saa ehotella :)
bmi 19.88
Itkettää masentaa ja ahistaa. Haluun pois täältä, hukun mun läskeihin, en kestä enää.
Painan tällähetkellä 59.5kg, ahistavan paljon.
Oon syöny tänää:
-kanaa ja riisiä (60kcal)
-jäätelöä (242,7kcal)
-subissa 15cm, tonnikala (364kcal)
-suklaakeksistä palan (25kcal)
Tosi ahistavaa oikeasti..... Äiti aiko pitää koko perheelle jonku näkösen ruokailujudskan, eli mulla on pakko syyä vielä lisää. Koska tää läskeily loppuu?
psps hyviä uutisia! Mun vyötärö on kaventunu sentin viimepostauksesta ! Hyväminä:)

perjantai 25. toukokuuta 2012
Ei vittu mikä läskiahistus... Otin uusia mittoja ja ei hyvältä näytä.. Jaan teillekki tämän oksettvan inffon ennen ku lähen lenkille. äks vitunki dee..
vyötärö 66cm
pohje 35cm
reisi 53½cm
nilkka 21½cm
ranne 14cm
haukka 26½cm
paino 60,5. ei hyvältä näytä... x( joo ja ei tässä vielä kaikki, join äsken koksua... asd
vyötärö 66cm
pohje 35cm
reisi 53½cm
nilkka 21½cm
ranne 14cm
haukka 26½cm
paino 60,5. ei hyvältä näytä... x( joo ja ei tässä vielä kaikki, join äsken koksua... asd
torstai 24. toukokuuta 2012

torstai 17. toukokuuta 2012
nice to see you guys again!

Jumalaton läskiahistus ja tuntuu ettei kukaan ymmärrä taaskaan.. Toivon vaan että vielä joskus oisin entisissä mitoissa ja oisin kaunis. Kyllä siihen pystyy, tarvin vaan itsekuria.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)